etusivu

etusivu

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pentikin uutuuksia

 Pentik on jo monen monta vuotta ollut minulle se sisustuskauppa, mistä aina löytyy jotain mitä haluaa kotiin ostaa. Tämän kevään mallisto ei tee poikkeusta, vaikka ei ihan niin montaa must-juttua tällä kertaa löytynytkään :) Kaikki kuvat ovat Pentikin sivuilta.


Kevään uutuus on Hortensia, jota löytyy useassa eri värissä niin kankaissa kuin astioissakin. Oma suosikkini on vaaleanvihreä, jota on yhdistetty valkoiseen. 
Meille voisi ainakin tulla vaaleanvihreää Hortensiaa tyynynpäällisinä, ihanasti käy yhteen harmaan ja valkoisen kanssa. Sivuverhot voisin ottaa myös, mutta ainakaan aikaisemmin ei Pentikiltä ole verhoja saanut valmiina. Onnettomilla ompelutaidoilla ei myöskään saa kankaasta ommeltua mitään valmiiksi asti :)
Sinistä hortensiaa
Toinen uutuus on Narsissi. Ihanan värikäs ja niin keväinen. Heti alkaa odottamaan kesän tulemista kaikkine kukkineen <3


Vadelma on myös yksi uutuuksista
Lapsille on tullut jo ennestään tuttua pupua astioihin, pussilakanoihin ja pyyhkeisiin.

Ihana pupu huppu-pyyhe



Suurin osa näistä uutuuksista löytyy jo ainakin verkkokaupasta, myymälöihin varmaan tulevat pian elleivät ole jo tulleet :)











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti